
Yhtiön ympäristövastuuseen kuuluu sertifioitu ISO 14 001:2015-standardin mukainen ympäristöjärjestelmä. Ympäristöjärjestelmä auditoitiin ulkoisessa auditoinnissa keväällä. Ympäristönäkökohtien tunnistamiseksi suoritetaan säännöllisesti ympäristökatselmus, jossa arvioidaan toiminnan ympäristövaikutukset ja niiden merkittävyys. Merkittävät ympäristönäkökohdat huomioidaan toimintaohjelmassa. Ympäristökatselmus päivitettiin keväällä 2024.
Ympäristöluvat
Kurikan RE-pisteelle saatiin uusi ympäristölupa helmikuussa 2025. Kunnan ympäristöviranomainen teki ympäristöluvan mukaisen määräaikaistarkastuksen toukokuussa Kihniön jäteasemalla. Lisäksi Kurikan RE-pisteelle tehtiin maarakentamiseen liittyvä lopputarkastus huhtikuussa. ELY-keskus teki ylimääräisen tarkastuksen jätehuoltokeskukseen Remeon heinäkuisen tulipalon vuoksi.
Hiilijalanjälki
Lakeuden Etapin toiminnan hiilijalanjälki laskettiin ensimmäisen kerran vuoden 2023 keväällä. Laskenta tehdään vuosittain, ja vuoden 2025 osalta päästötiedot on esitetty alla olevassa taulukossa. Laskennat tehtiin GHG-protokollan mukaisesti. Laskennassa on huomioitu omassa toiminnassa käytetyt polttoaineet ja loppusijoitusalueen päästöt, ostettu energia ja jätteiden kuljetuksista aiheutuvat päästöt. Laskennan ulkopuolelle on rajattu jätteen käsittelystä muualla aiheutuvat päästöt.
Etapin hiilijalanjälki oli vuonna 2025 yhteensä 3813 hiilidioksidiekvivalenttitonnia (4 684 tCO2e. vuonna 2024). Oman toiminnan merkittävimmät hiilipäästöt syntyvät vanhalta loppusijoitusalueelta. Muita merkittäviä päästölähteitä olivat erilliskeräyksestä aiheutuvat kuljetusten päästöt sekä jätteiden käsittelystä syntyvät päästöt.
Vuoden 2025 päästövähennykset saavutettiin ennen kaikkea kaatopaikkakaasun tehostetun talteenoton ansiosta. Lisäksi päästöjä pienensi poltettavan jätteen erilliskeräyskaluston osittainen siirtyminen uusiutuvaa HVO‑dieseliä ja biokaasua käyttävään kalustoon. Myös biojätteen ja poltettavan jätteen kaksilokerokeräys vähensi ajosuoritetta ja pienensi kuljetusten kokonaispäästöjä.

Vaikutukset vesiin
Etapin jätehuoltokeskuksen ympäristövaikutusten tarkkailua jatkettiin 30.10.2022 päivitetyn tarkkailuohjelman mukaisesti.
Jätehuoltokeskuksen ulkopuolisten pinta- ja pohjavesien sekä jätehuoltokeskuksen tasausaltaiden tarkkailun toteutti KVVY Tutkimus Oy. Biokaasulaitoksen jätevesien esikäsittelylaitoksen vedet analysoitiin kuukausittain Eurofins Ahma Oy:n laboratoriossa. Ilmajoen kunta hoitaa Ilmajoen jätevedenpuhdistamolle johdettavan veden näytteenoton vähintään kerran kuukaudessa. Kyseiset näytteet analysoitiin Seilab Oy:n laboratoriossa.
Pintavedet
Pintavesien laatua ja määrää tarkkailtiin kuudesta ojapisteestä jätehuoltokeskuksen ylä- ja alapuolelta otettavin näyttein. Pintavesien osalta Tuomiluoman hygieeninen laatu oli vuonna 2025 samaa tasoa Oja 4:n kanssa. Vedenlaatu oli havaintopisteillä Tuomi 1 ja Tuomi 2 hyvin samankaltaista. Tuomiluoman vesi oli lievästi hapanta, tummaa, humusvaikutteista, hyvin ravinteikasta ja rautapitoista. Happitilanne oli hyvä tai vähintään kohtalainen. Jätekeskuksen suunnalta Oja 4:n kautta tulevan kuormituksen vaikutuksia ei Tuomiluomassa tarkkailutulosten perusteella ollut havaittavissa.
Pohjavedet
Pohjavesien laatua tarkkailtiin kuudesta havaintoputkesta, kahdesta kaivopisteestä ja yhdestä lähdepisteestä otettavilla näytteillä. Pohjavesien hygieeninen laatu oli vuoden aikana hyvä. Metallien ja ravinteiden pitoisuudet pohjavesiputkissa vaihtelivat havaintoputkikohtaisesti ja vesitilanteen mukaan.

Alueen ulkopuolelle johdetut vedet
Kunnan jätevedenpuhdistamolle johdetut vedet
Etapin jätehuoltokeskuksesta johdetaan Ilmajoen kunnan jätevedenpuhdistamolle biokaasulaitoksen esikäsitellyt jätevedet, tasausaltaiden 2 ja 3 vedet sekä saniteettivedet. Kunnan puhdistamolle johdettiin vuoden 2025 aikana 128 779 m3 jätevettä (143 630 m3 vuonna 2024).
Tasausaltaan 2 vesien käsittelyä jatkettiin normaaliin tapaan pintailmastimien avulla.
Ympäristöluvan mukaan kunnan viemäriin johdettavan jäteveden kuormituksen on alitettava seuraavat raja-arvot neljännesvuosikeskiarvona mahdolliset ohijuoksutukset ja ylivuodot huomioon ottaen:
Lisäksi jäteveden tulee alittaa seuraavat tarkkailukohtaiset pitoisuusraja-arvot 1.1.2025 alkaen
| BOD7ATU | ≤ 1000 mg/l |
| CODcr7ATU | ≤ 3000 mg/l |
| Kokonaisfosfori | ≤ 40 mg/l |
| Ammoniumtyppi | ≤ 150 mg/l |
| Kiintoaine | ≤ 2500 mg/l |
| Nikkeli | ≤ 0,5 mg/l |
Jätevesien kuormitus ylitti päästörajat fosforikuormitusten osalta kahdella ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Ammoniumtyppikuormitus ylittyi kahdella ensimmäisellä ja viimeisellä vuosineljänneksellä. Lisäksi biologinen ja kemiallinen hapenkulutus sekä kiintoainekuormitus ylittyivät yhdellä vuosineljänneksellä. Biologinen hapenkulutus ja ammoniumtyppipitoisuus ylittyivät yhdellä näytteenottokerralla vuoden aikana. Jäteveden kuormituksen ylitykset liittyivät enimmäkseen biokaasulaitoksen jäteveden esikäsittelyprosessin haasteisiin alkuvuoden aikana.
Ylityksistä on raportoitu Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle. Tarkkailujaksojen kuormitukset on esitetty alla olevassa taulukossa (ylitykset lihavoituna).
Hulevesien laatu pysyi melko tasaisena läpi vuoden
Tasausaltaaseen 1 johdetaan hulevedet mm. pysäköintialueilta, hyötyjätteiden lajittelukentältä, jäteaseman alueelta ja tiealueilta. Nämä vedet johdetaan läheiseen Meraojaan, jos veden laatu täyttää ympäristöluvan ehdot.
Vuonna 2025 Etapin jätehuoltokeskuksesta johdettiin vettä luontoon 17 103 m3, vastaavasti vuonna 2024 johdettiin luontoon 34 369 m3.
Altaan 1:n vedestä tutkitut pitoisuudet olivat vuonna 2025 melko tasaisella tasolla läpi vuoden. Esimerkiksi johtokykyarvo, ravinne-, sulfaatti- ja kloridin pitoisuuksien taso vaihteli verrattain vähän tarkkailutulosten perusteella. Vuonna 2025 CODCr-, typpi- ja fosforipitoisuudet (mg/l) olivat selvästi kohollaan edellisvuoteen nähden.
Vuonna 2025 Etapin jätehuoltokeskuksesta johdettiin vettä luontoon 17 103 m3, vastaavasti vuonna 2024 johdettiin luontoon 34 369 m3. Veden typpikuormitus oli 197 kg (234 kg vuonna 2024) ja fosforikuormitus 28,7 kg (24,9 kg vuonna 2024).
Vaikutukset ilmaan
Jätehuoltokeskuksen tavanomaisen jätteen loppusijoitusalueen kaatopaikkakaasujen tarkkailua jatkettiin vuonna 2022 päivitetyn tarkkailuohjelman mukaisesti. Kaatopaikkakaasut ohjataan pumppaamon kautta korkealämpötilasoihtuun.
Ympäristöluvan ehtojen mukaisesti biokaasulaitoksesta tuleva poistoilma on käsiteltävä niin, että mädätyksessä muodostuvien kaasujen hajunpoistossa saavutetaan vähintään 95 prosentin reduktio, tai että hajupitoisuus ei ylitä 2000 hajuyksikköä/m³ poistokohdasta mitattuna. Mittauksia tehdään neljä kertaa vuodessa. Ammoniakkipitoisuus saa olla korkeintaan 20 ppm ja poistokaasut saavat sisältää rikkivetyä ja metyylimerkaptaania enintään 0,1 ppm. Näiden parametrien osalta tarkkailu toteutetaan kaksi kertaa vuodessa.


Biokaasulaitoksen hajukaasut käsitellään kemikaalipesurin ja biosuotimen avulla.
Biokaasulaitoksen hajumittaukset tehtiin vuonna 2025 yhteensä neljä kertaa. Hajupitoisuudet ylittivät päästörajat kaikilla mittauskerroilla, mutta vaihtoehtoinen tarkkailusuure reduktio, eli puhdistustehokkuus, saavutettiin kolmella mittauskerralla neljästä. Rikkivetypitoisuus ylitti päästörajan helmikuun mittauskerralla ja metyylimerkaptaanipitoisuus ylittyi helmi- ja syyskuun päästömittauksissa. Ylityksistä tehtiin ilmoitus valvovalle viranomaiselle.