Viestintä

Viestinnässä edistettiin Spot-palvelujen näkyvyyttä ja biojätteen lajittelua kaikilla kanavilla

Vuoden 2025 aikana uuden jätehuoltojärjestelmän tunnetuksi tekeminen asukkaille jatkui edelleen Spot-palveluiden lanseeraamisena. Asukkaille tiedotettiin Spot Plus – kaksilokerokeräyksestä, biojätteen lajittelusta ja esille nousseista askarruttavista kysymyksistä. Asukkaita myös motivoitiin ja kannustettiin biojätteen oikeaan lajitteluun edistäen kaksilokeroastian käytön sujuvoittamista.

Tiedotusta tehtiin aktiivisesti kaikilla omilla viestintäkanavilla ja mediayhteistyöllä. Myös Spot Pro -nelilokeroastian markkinointia tehtiin pitkin vuotta niin omissa sisällöissä kuin maksullisena markkinointina.

Etappi-aviisi Spot Extra

Pääkanavana Spot-palvelujen tiedottamisessa oli tiedotuslehti Etappi-aviisi, mikä jaettiin keväällä 2025 Spot Extra -printtilehtenä pelkästään uusille palvelun laajennusalueille Kuortaneella, Ylistarossa, Nurmon taajaman ulkopuolisella alueella sekä Seinäjoen reuna-alueilla johtuen Postin jakelukustannusten merkittävästä noususta. Digilehteä markkinointiin laajalti koko toimialueen asukkaille. Spot Extralla tavoitettiin printtinä noin 9000 asukasta ja digilehden kautta 64 000 asukasta. 

Syksyn 2025 Etappi-aviisin digilehden tavoittavuus oli merkittävä, mikä saavutettiin kohdennetulla alueellisella ja paikallisella markkinoinnilla. Digilehdelle saatiin markkinointien tuloksena noin 29 000 lukijaa. Ilkka-Pohjalaisen ja sosiaalisen median markkinoinnin lisäksi markkinointia tehtiin myös valtakunnallisissa digilehdissä, kuten Iltasanomissa sekä Iltalehdessä ja etuovi.com:ssa toimialueelle kohdennettuna. Erityisen hyviä tuloksia saatiin ns. somenostoilla Sanomalla.

Etappi-radio ja Vinkki Etapista

Etappi-radion ohjelma- ja podcast-tuotantoa tehtiin kevät- ja syyskausilla ajankohtaisin, informatiivisin ja neuvonnallisin aihein. Spot-palveluiden lanseeraamiseksi jatkettiin Vinkki Etapista -tietoiskusarjaa, jossa lyhyillä informatiivisillä mainoksilla jaettiin pitkin vuotta täsmätietoa Spot-palveluista, kaksilokeroastioiden käytöstä ja biojätteen lajittelusta sekä markkinoitiin nelilokeroastian käyttöönottoa.

Etappi-info ja sosiaalinen media

Etappi-info-uutiskirjeitä tuotettiin vuoden aikana yhteensä 17. Uutiskirjeitä suunnattiin omistajille, kuntapäättäjille, jätehuollon sidosryhmille, kouluille ja päiväkodeille. Loppuvuodesta kehitettiin Etappi-info uuteen kuosiin, käyttöön otettiin uusi saavutettava ja tietosuojaominaisuuksiltaan kehittyneempi Liana Mailerin alustaversio. Myös uutiskirjeen visuaalinen ilme uusittiin.

Sosiaalisen median sisällöt toteutettiin tavoitteiden ja mittareiden mukaisesti vuoden aikana. Kaikilla sosiaalisen median kanavilla julkaistiin vähintään kaksi postausta viikkotasolla ympäri vuoden, tavoite myös ylitettiin ajoittain.

Asiakkaiden tavoittaminen 2025

Etappi.com:

  • 200 000 kävijää (550/vrk)
  • 600 000 katselukertaa sivuilla

Etappi-aviisi:

  • Kevät: printtilehti 9000 kpl + verkkolehti 16 479
  • Syksy: verkkolehti 28 952

Etappi-radio:

  • Ohjelman/ jaksojen määrä 40
  • Jokaisella lähetyksellä 21 000 kuuntelijaa

Sosiaalinen media:

Postausten määrä / näyttökerrat:

  • Facebook: 211/ 87 004
  • Instagram: 211/ 113 101
  • X: 202/ 4710
  • Tiktok: 107/ 436 266

Seuraajamäärät ja niiden kehitys vuoden aikana:

  • Facebook 934 (+156)
  • Instagram 619 (+123)
  • X 532
  • Tiktok 316 (+316)

Sosiaalisen median sisällöissä tiedotettiin Spot-palveluista, yhtiön uutisista, ajankohtaisista asioista sekä neuvonnallisista aiheista, kuten lajittelusta, kierrättämisestä ja jätteen vähentämisestä. Alkuvuodesta otettiin käyttöön uutena somekanavana Tiktok joka saavutti suuren suosion, sillä sen tavoittavuus oli moninkertainen verrattuna muihin kanaviin.

Sosiaalisen median kanavilla tuotiin esille mm. biojätteen lajittelun tärkeyttä ja esiteltiin yhtiön ajankohtaisia asioita ja uutisia.

Uudet materiaalit käyttöön kierrätyskoutsauksessa

Ladattavat materiaalit kierrätyskoutsauksen tukena

Kierrätyskoutsauksen tukena Etapilla on käytössä nettisivuilta ladattavissa olevia digitaalisia materiaaleja esimerkiksi kouluja varten. Vuoden 2025 aikana jäteneuvonnassa tehtiin uusia materiaaleja niin yläkouluille kuin varhaiskasvatukseen.

BOOM! -peliä kehitettiin yläkoululaisille alkuvuodesta lähtien. Sitä pilotoitiin yläkouluissa keväällä ja valmis versio julkaistiin syyskuussa. Peli toteutettiin kierrätyskoutsauksen käytössä olevaan Seppo-pelialustaan ja sen teemoina ovat kestävä kuluttaminen, lajittelu ja kierrätys – jännityksellä ja aivopähkinöillä höystettynä! Peli on vapaasti opettajien käytettävissä. Se soveltuu erinomaisesti lajittelu- ja kierrätysaiheiseen monialaiseen oppimiskokonaisuuteen (MOK). Peliä tilasi syyslukukauden aikana käyttöönsä 29 opettajaa seitsemästä Etapin omistajakunnasta.

Syksyllä julkaistiin myös varhaiskasvatuksen uusina materiaaleina Eetu Etappi -lajittelulaululeikki. Laulusta julkaistiin video Youtubeen, jossa opetetaan myös leikki.

Kouluille lähetettiin Etappi-info-uutiskirjeet kevät- ja syyslukukausien alussa, joissa tiedotettiin alkavista koulukampanjoista, kummikouluvalinnoista sekä markkinointiin BOOM-peliä. Lisäksi päiväkodeille tehtiin oma uutiskirje syyskuussa, jossa markkinointiin uusia varhaiskasvatusmateriaaleja sekä Tähteettömän pöydän ritarit -kampanjaa.

Kampanjat päiväkodeissa ja kouluissa

Ympäristökouluttaja Oona Ollila kävi juttelemassa Seinäjoella Tikkuvuoren päiväkodin eskarilaisten kanssa ruokahävikistä Tähteettömän pöydän ritarit -teemaviikolla.

Kierrätyssankarit -kampanja järjestettiin jälleen vuoden alussa toimialueen nelosluokkalaisille. Kampanjassa oppilaat pääsevät tutustumaan jätehuoltoon, jätteen vähentämiseen, lajitteluun ja kierrätykseen erilaisten tehtävien parissa. Vuoden 2025 kierrätyssankareiksi palkittiin Toukolanpuiston koulun 4A Seinäjoelta.

Syksyllä suunniteltiin Kierrätyssankareille uusi ilme yhteistyössä muiden pohjalaisjäteyhtiöiden kanssa. Tämän myötä kampanjan ilme uudistettiin kokonaan ja materiaaleihin lisättiin uusi oppilaan vihko, jossa on lisätehtäviä oppilaille itsenäisesti suoritettavaksi.

Syksyllä päiväkotilapset pääsivät taas perehtymään ruokahävikin vähentämiseen Tähteettömän pöydän ritarit -kampanjassa, mikä liittyi Etapin hävikkiviikkoteemaan. Kampanjassa lapset liimaavat keräilypassiin tarran syötyään lautasen tyhjäksi. Kampanja on säilyttänyt suosionsa päiväkotien keskuudessa, sillä tälläkin kertaa kampanjaan saatiin mukaan 1 170 lasta.

Kummikoulu ja Yrityskylä

Keski-Nurmon koulu Seinäjoelta toimi Etapin kummikouluna vielä kevätkauden. Kummikouluvuosi sai päätöksen omassa juhlassaan, jossa koululaiset palkittiin pokaalilla, diplomilla ja jäätelöillä. Koulun pihassa vieraili myös kaksilokeroinen jäteauto. Syksyllä käynnistettiin uusi kummikoulukausi Tuomiahon koulussa Ilmajoella.

Kummikoulutoiminnalla halutaan edistää koulun oppilaiden ja henkilökunnan jätehuolto- ja ympäristötietoutta. Oppilaat ja opettajat pääsevät pohtimaan omia kulutustottumuksiaan esimerkiksi erilaisten jätteen vähentämiseen ja lajitteluun liittyvien teemaviikkojen avulla.

Teemaviikkoina on ruokahävikki, jätteen vähentäminen ja jätteiden kierrätys. Lisäksi koko koulu pääsi tutustumaan Ilmajoen jätehuoltokeskukseen.

Keski-Nurmon koulussa vietettiin kummikoulun päätösjuhlaa mm. tutustumalla kaksilokeroautoon.
Kuudesluokkalaiset toimivat Yrityskylässä etappilaisina päivän ajan.

Etapin yhteistyö Nuorten yrittäjyys ja talous NYT-järjestön kanssa jatkui kuudesluokkalaisille suunnatussa Yrityskylä -oppimisympäristössä Vaasassa. Yrityskylässä Lakeuden Etapin tehtävänä on huolehtia kylän jätehuollosta, järjestää kaupunkilaisille neuvontatilaisuus ja toteuttaa lajittelututkimusta. Yrityskylässä Etapin osastolla työskentelevät toimitusjohtaja, kiertotalousasiantuntija, palvelupäällikkö, kierrätyskoutsi ja jäteasemahoitaja.

Vuonna 2025 Yrityskylän käsikirjoitukset uudistettiin, jonka myötä Etapin työtehtävät yrityksessä vastaavat entistä enemmän oikeiden etappilaisten toimenkuvia ja työtehtävät sisältävät enemmän toiminnallisuutta.

Etappi on ollut Pohjanmaan Yrityskylässä mukana sen alusta asti eli vuodesta 2013 alkaen.