Tilikausi 01.01. – 31.12.2025

Perustiedot
Lakeuden Etappi Oy on merkitty kaupparekisteriin 03.07.1997 nimellä Lakeuden Jätekeskus Oy. Nimi muutettiin Lakeuden Etappi Oy:ksi 01.09.2004. Samalla yhtiön kotipaikka muuttui Ilmajoelle. Yhtiön Y-tunnus on 1087873–0. Yhtiön omistaa nykyisin kahdeksan kuntaa; Alavus, Ilmajoki, Kihniö, Kuortane, Kurikka, Lapua, Seinäjoki ja Ähtäri.
Lakeuden Etappi Oy:n tehtäviin kuuluu jätehuollon palvelutehtävä kuntavastuullisessa jätehuollossa. Arjen kiertotalouden kehittäminen ja sen tietoisuuden lisääminen neuvonalla, sekä monikanavaisella viestinällä. Hyvien syntypaikkalajittelu mahdollisuuksien tarjoaminen ja tehokkaalla logistiikalla järjestetty kiinteistökeräily avaavat mahdollisuuden hyvään kierrätysasteeseen ja pieneneviin päästöihin. Vastaanotettavien jätteiden käsittely, hyödyntäminen ja turvallinen loppusijoittaminen, sekä vaarallisten jätteiden toimittaminen jatkokäsittelyyn ovat myös ydintehtäviä. Yhtiön ensisijaisena toiminta-alueena ovat omistajakunnat.
Yhtiöllä on Ilmajoella jätekeskus, jossa sijaitsee mm. jätteiden vastaanotto, siirtokuormaus, käsittelyyn liittyvät kentät, Biokaasulaitos ja loppusijoitusalueet, sekä hallintorakennus.
Lakeuden Etappi Oy:n omistusosuus Westenergy Oy:sta on 24,75 %. Vuoden 2023 lopulla kokonaan Etapin omistukseen hankittu Botnia Energia Oy liiketoiminta aktivoitiin vuoden 2024 alusta. Tytäryhtiö Botnia Energia Oy käy markkinaehtoista jätekauppaa. Osakkuus- yhtiö Westenergy Oy käyttää ja ylläpitää jätteenpolttolaitosta Mustasaaressa. Westenergy Oy hyödyntää Etapin kierrätyskelvottomat jätteet energiaksi.
Osakaskunnissa toimivat jäteasemat, jotka ovat miehitettyjä ja joissa vastaanotetaan asukkaiden hyödynnettäviä- ja vaarallisia jätteitä. Seinäjoen, Lapuan ja Kurikan RE-Pisteet toimivat lisäksi myös itsepalveluperiaatteella 24/7. Kurikan uusi RE-Piste otettiin käyttöön 5.6.2025. Jäteasemia ja RE-pisteitä on yhteensä 12 kpl. Ekopisteitä on toimialueella noin 131 kpl, joista 60 kpl on Rinkipisteitä ja 70 kpl Etapin ylläpitämää täydentävää pistettä.
Kesäasukkaiden tarpeisiin on 54 kpl aluekeräyspisteitä, joihin kausiasiakkaat voivat tuoda poltettavaa jätettä. Jäteasemien ja ekopisteiden kustannukset katetaan ekomaksulla, joka on asuntokohtainen kiinteä maksu ja peritään jätelaskun yhteydessä.
Osakaskuntien alueella toimii Lakeuden jätelautakunta, jonka isäntäkuntana toimii Ilmajoki. Lautakunta vastaa jätehuollon viranomaistoiminnasta. Jätelautakunnan palveluksessa on kolme henkilöä. Jätelautakunnan kustannukset katetaan jätemaksuilla.
Liikevaihto, tulos sekä yhtiön tilan ja tuloksen arvioimisessa huomioitavat asiat
Yhtiön liikevaihto oli tilikaudella 21,9 miljoonaa euroa (v.2024 22,4 M€), ollen 2 % pienempi verrattuna edellisvuoteen. Liikevaihdon hienoinen lasku selittyy pääosin vuokratuottojen siirrolla liiketoiminnan muihin kuluihin. Tulos ennen veroja ja tilinpäätössiirtoja oli -44.913 euroa (1.094.113 euroa). Tilikauden tulos on -151.495 euroa (789.212 euroa). Tuloksen heikentyminen johtuu suurten investointien kasvattamista poistoista sekä biokaasulaitoksen teknisten ongelmien vuoksi kasvaneista muuttuvista kuluista.
Konsernin liikevaihto oli 22,9 M€, tähän sisältyy 1.051.673,68 euron osuus tytäryrityksen liikevaihdosta. Konsernin tilikauden tulos oli -208.334 euroa, sisältäen tytäryrityksen 147.466 €:n tilikauden voiton sekä -204.305 €:n osuuden osakkuusyrityksen tappiosta.
Merkittävä erä liikevaihdossa sekä liiketoiminnan muissa kuluissa tulee siitä, että seitsemän eri jäteyhtiön Westenergy Oy:lle toimitettavien jätteiden kuljetukset on organisoitu hoidettavaksi Etapin toimesta ja läpilaskutus kuljetuksista on mukana Etapin kirjanpidossa.
Kokonaisjätevirta yhtiöön oli 128.878 tonnia vuonna 2025 (135.957 tonnia vuonna 2024).
Tyhjennystapahtumia yht. 1.153.543 tapahtumaa vuonna 2025 (1.167.116 tapahtumaa 2024)
- Kotitalouksien asiointikerrat jäteasemilla yht.166.952 kertaa (2024 164.622 kertaa).
- Seinäjoen RE-Pisteen käyntikertojen kasvu jatkui +1 %.
- Kurikan pisteen asiointikertamäärä nousi +36 % ja Lapua +14 %.
- Itsepalvelu asiointien osuus oli Seinäjoella 93 % ja Lapualla 88 % ja Kurikka 83 %
Yhtiön jätteiden hyödyntämisaste oli 98,8 % vuonna 2025 (98,6 % 2024) ja kierrätykseen ohjattu 72,4 % vuonna 2025 (73,3 % 2024). Yhdyskuntajätteestä 55.613 tn hyödynnetty 98,5 % (98,3 %), kierrätykseen ohjattu 46,7 % (45,3 %) ja loppusijoitettu 824 tn 1,5 % (1,7 %).
Investoinnit
Vuoden 2025 aikana käyttöönotetut investoinnit olivat 4,4 M€. Merkittävin investointi oli uusi RE-piste Kurikkaan. Muut merkittävät investoinnit olivat uusien jäteastioiden hankinnat kiinteistökeräyksen Spot-järjestelmään ja biokaasulaitoksen investoinnit kiintoaineen talteenottoon sekä uusi kaasupallo.
Liiketoiminnassa tapahtuneet olennaiset muutokset
- Vuosi 2025 oli toimintaympäristön muutoksissa varsin rauhallinen edellisiin vuosiin verrattuna. Vuoden aikana energian ja polttoaineiden hinnat seurasivat yleisiä inflaatiolukuja. Yhtiön merkittävät investoinnit voitiin rahoittaa taseen varoilla ja yhtiön rahoitusrakenne pysyi hyvänä.
- Jätehuoltojärjestelmän muutos eteni suunnitellusti. Spot-järjestelmän 2-lokero keräykset käynnistyivät 1.5.2025 Ylistaron, Nurmon ja Kuortaneen alueilla.
RE-piste konsepti laajeni Kurikaan. Kurikan RE-pisteen pisteen rakennustyöt käynnistyivät elokuun 2024 alussa. RE-piste Kurikka vihkiäisiä vietettiin 4.6.2025. Uusi RE-piste avautui asiakkaille 5.6.2025.
Kuljetustoiminnassa uusia urakoita alkoi seuraavasti 2025:
SPOT+ 2-lokerokeräys: Alueilla Kuortane, Ylistaro, Seinäjoki reuna-alueet.
Keräys alkoi 1.5.2025. Liittyi aiemmin tehtyyn sopimukseen L&T Ympäristöpalvelut Oy:n kanssa.
Tietohallinnossa vuoden aikana käynnistyi uuden ERP järjestelmän projekti toimittajana Softera Oy. Uuden ERP-järjestelmän käyttöönotto on vuoden 2026 lopulla.
Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen
Vuoden 2026 alusta on aloitettu uuden SPOT järjestelmän mukainen toiminta Peräseinäjoki ja Jalasjärvi alueilla. Järjestelmän viimeisen vaiheen valmistelut käynnistetty Alavus, Ähtäri ja Kihniö alueiden käynnistykseen 1.4.2026.
Etelä-Pohjanmaan HVA kohteista suurin osa jää pois Etapin operoinnista 1.3.2026.
RE-piste konseptin mukaisen jäteaseman suunnittelu alueelle Alavus/Ähtäri on käynnistynyt.
Etapin ERP-järjestelmä projekti on käynnissä ja edennyt suunnitelmien mukaisesti. Lokakuussa käynnistyvään käyttöönottoon on varauduttu laajasti varmistaen resurssien riittävyys.
Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä
Hallituksen valmistelussa ollut hankintalain uudistus on jätetty eduskunnalle lähetekeskusteluun 5.2.2026. Esityksessä jätetoimiala on rajattu minimi omistusvaatimuksen ulkopuolelle.
Jätelain/kiertotalouslain valmistelu näyttää siirtyvän seuraavan hallituskauden päätettäväksi.
EU-tuomioistuimen päätös markkinaehtoisen liikevaihdon laskemisesta sidosryhmä tarkastelussa konsernitasolla ei vaikuta Etapin tilanteeseen. Etapin markkinaehtoisen toiminnan laajuus oli vuonna 2025 alle 7 %.
RE-konseptin mukaisten palvelujen rakentaminen ja kehittäminen jatkuu.
Kiinteistöjen syntypaikkalajittelun mahdollisuudet paranevat uuden järjestelmän mukana. Miehittämättömät ekopisteet tulevat vähenemään merkittävästi. Pakkaus tuottajayhteisöjen operaattori Rinki Oy:n poistaessa pisteitään toimialueella. Etapin ylläpitämien pisteiden verkosto tarkastellaan tarveperusteisesti. Etapin ylläpitämiin pisteisiin on jäämässä Lasi- ja Metallipakkausten keräys. Näiden kerääminen pienissä pisteissä haja-asutusalueilla ei ole järkevää pienen saannon vuoksi.
Jätteen energiahyödyntämiselle ollaan valmistelemassa sanktioita, jotka tulevat muuttamaan jätteenpolton kustannusrakennetta raskaammaksi. Lähimpänä on jätteen energiahyödyntämisen ”hukkalämpö” statuksen määrittely.
Yhtiön budjetoitu liikevaihto + liiketoiminnan muut tuotot vuodelle 2026 on 22,4 miljoonaa euroa ja investointibudjetti on noin 2,5 miljoonaa euroa. Tilikaudelle ennustetaan voittoa 0,2 miljoonaa euroa.
Selvitys tutkimus- ja kehitystoiminnan laajuudesta
Lakeuden Etappi Oy:n tutkimus‑ ja kehitystoiminta on pääsääntöisesti prosessien kehittämistä ja tavoitteena on nykyisen toiminnan ja palveluiden parantaminen.
Syksyllä 2021 käynnistettyä projektia jätehuoltojärjestelmän uudistamiseksi jatkettiin vuonna 2025 järjestelmän neljännellä käyttöönottovaiheella. Kevään aikana jaettiin kaksilokeroastiat Kuortaneelle, Ylistaroon ja Nurmon keskustaajaman ulkopuoliselle alueelle. Keräys käynnistyi näillä alueilla toukokuun alussa.
Jätevesien esikäsittelyn tehostamisen vuonna 2023 alkanut projekti saatiin valmiiksi, kun biokaasulaitoksen prosessivesien kierrätystä ja kiintoaineen poistoa varten asennettiin ja käyttöönotettiin hiekkasuodatin ja lisäksi mädätetyn lietteen kuivausprosessiin uusittiin dekantterilinko. Investointiin saatiin 40 %:n rahoitus Ympäristöministeriön koordinoimasta Suomen kestävän kasvun ohjelmasta.
Tietohallinnossa tehtiin kehitystoimia vuoden aikana erityisesti kyberturvallisuuden parantamisen ja toiminnanohjausjärjestelmän osalta. Alkuvuodesta tehtiin hankintapäätös uudesta toiminnanohjausjärjestelmästä ja sen tarkempi määrittely ja rakentaminen aloitettiin toimittajan kanssa keväällä. Kyberturvallisuuden parantamiseksi ja kyberturvallisuuslain vaatimuksiin vastaamiseksi luotiin toimintamalleja kyberuhkiin varautumiseksi ja tietovuotojen torjumiseksi.
Loppuvuodesta käynnistyi VTT:n ja Sykeen koordinoima kiertotaloushanke SustLife, jossa tutkitaan kuluttajien roolia kiertotaloudessa ja roolin vahvistamisen mahdollisuuksia. Hanke jatkuu vuoden 2027 loppuun ja Etappi osallistuu hankkeeseen jätehuollon asiantuntijaroolissa.
Tutkimus- ja kehitystoiminnan välittömät kustannukset vuonna 2025 olivat 606.061 euroa, joka on liikevaihdosta 2,77 %. Biokaasulaitoksen kehittämisinvestoinneista sekä Spot-projektista on poistot aloitettu. Erp-projekti on vielä taseessa keskeneräisenä. SustLife hankkeesta ei ole vielä kuluja tullut.
Hallituksen esitys voittovarojen käyttämisestä
Yhtiöjärjestyksen 11§:n mukaisesti yhtiö ei jaa osinkoa. Tilikauden tappio -151.494,52 euroa kirjataan voittovarojen vähennykseksi.
Arvio toiminnan riskeistä ja epävarmuustekijöistä
Suomen ja Itämeren alueen geopoliittinen tilanne luo epävarmuutta kaikkiin toimintaympäristön osapuoliin. Yleisen turvallisuustilanteen muutosten ennakointi on mahdotonta. Varautuminen kriisitilanteissa toimintaan on selvitetty ja päivitetty, mutta valmiuksien testaaminen on vaikeaa.
Energian, etupäässä liikennepolttoaineiden ja sähkön hintaan kohdistuvat isot muutokset, sekä mahdolliset jakelun häiriöt voivat aiheuttavat paineita kustannuksiin ja toimintavarmuuteen.
Henkilöstön eläköitymiset ja ikääntyminen, keski-ikä 45 vuotta, ja työsuhde keskimäärin 9,8 vuotta, asettavat haasteet osaamisen varmistamiselle ja kehittymiselle, sekä hiljaisen tiedon siirtymiselle.
Tietoturvallisuus ja tietojärjestelmien pidemmät toimintahäiriöt ovat riski yhtiön toiminnan jatkuvuudelle. Jatkuva järjestelmien, käyttäjäoikeuksien ja tietoturvan päivittäminen on tärkeä osa päivittäistä toimintaa. Jatkuva IT-järjestelmien kehitys ja tietoturvan ylläpitäminen ovat korostetun tärkeitä tehtäviä. Tämän vuoksi IT-toimintoihin on lisätty resursseja ja toimintaa on päivitetty NIS2 standardin mukaiseksi.
Westenergy Oy:n toiminta ja kustannusrakenne on merkittävä tekijä Etapin toimintavarmuuden ja kustannusten muodostumisessa. Laitoksen toiminnan mahdolliset ongelmat näkyvät kohonneina kustannuksina porttimaksuissa, jotka vaikuttavat suoraan Etapin toiminnan kustannuksiin. Yhtiön suunnittelema CCU-projekti on iso investointi CO2 talteenottoon. Investoinnin takaisinmaksu on osittain tulevien poliittisten päätösten varassa.
Jätteenpoltolla tuotetun energia hukkalämpö määrittelyllä on merkittävä vaikutus tulevaisuudessa toimitettavan kaukolämmön arvoon. Lisäksi YM valmistelee jätteen energia hyödyntämistä kiristäviä toimia. Toimet ovat tulossa kiertotalouslakiin.
Biokaasulaitoksen biologisten prosessien toiminnan varmistaminen on tärkeä osa riskienhallintaa. Biologisten prosessien toipuminen häiriötilanteista on aina kestoltaan pitkäaikaista ja vaikuttaa merkittävästi kustannuksiin.
Tietoa yhtiön johdosta, tilintarkastajista ja organisaatiosta
Yhtiön hallitus valitaan kahdeksi vuodeksi.
Yhtiökokouksessa 21.5.2025 valittiin 16.5.2023 valittu hallitus jatkamaan seuraavaan yhtiökokoukseen asti.
Päätöksen jälkeen Lakeuden Etappi Oy:n hallituksen kokoonpano on:
| Varsinainen jäsen | Varajäsen | Omistaja, jota edustaa |
|---|---|---|
| Lasse Anttila | Timo Myllymäki | Alavuden kaupunki |
| Simo Ojaluoma | Kyösti Yli-Karjanmaa | Ilmajoen kunta |
| Juha-Matti Markkola | Erja Silvennoinen | Kihniön kunta |
| Jukka Rantanen | Juha-Matti Salimäki | Kuortaneen kunta |
| Seppo Korpi | Eija Mäntymäki | Kurikan kaupunki |
| Mikko Säntti | Anna-Liisa Myllymäki | Kurikan kaupunki |
| Jorma Kallio | Esko Yli-Karhu | Lapuan kaupunki |
| Jari Jokinen | Juha Takamaa | Seinäjoen kaupunki |
| Paavo Eloniemi | Ari Niemelä | Seinäjoen kaupunki |
| Juha Kuivinen | Petri Haavisto | Seinäjoen kaupunki |
| Markku Lehtola | Kaarle Talvitie | Seinäjoen kaupunki |
| Johanna Kankaanpää | Jari Lind | Ähtärin kaupunki |
Hallituksen puheenjohtajana toimii Paavo Eloniemi ja varapuheenjohtajana Lasse Anttila.
Osakkeenomistajien yksimielisellä päätöksellä 21.8.2025 hallituksen kokoonpano on:
| Varsinainen jäsen | Varajäsen | Omistaja, jota edustaa |
|---|---|---|
| Lasse Anttila | Timo Myllymäki | Alavuden kaupunki |
| Simo Ojaluoma | Jani Yli-Karjanmaa | Ilmajoen kunta |
| Juha-Matti Markkola | Erja-Liisa Silvennoinen | Kihniön kunta |
| Janita Takala | Juha-Matti Salimäki | Kuortaneen kunta |
| Seppo Korpi | Eeva Huhtakallio | Kurikan kaupunki |
| Mikko Säntti | Anna-Liisa Myllymäki | Kurikan kaupunki |
| Jorma Kallio | Esko Yli-Karhu | Lapuan kaupunki |
| Jari Jokinen | Juha Takamaa | Seinäjoen kaupunki |
| Mikko Kuivinen | Arto Prusti | Seinäjoen kaupunki |
| Juha Kuivinen | Janne Niemelä | Seinäjoen kaupunki |
| Markku Lehtola | Markku Pesola | Seinäjoen kaupunki |
| Johanna Kankaanpää | Tapani Tasanen | Ähtärin kaupunki |
Hallituksen puheenjohtajana toimii Mikko Kuivinen ja varapuheenjohtajana Lasse Anttila.
Toimitusjohtaja
Yhtiön toimitusjohtajana on toiminut Pekka Kontio.
Tilintarkastajat
Yhtiön tilintarkastajat valitaan vuosittain. Varsinaisen yhtiökokouksen päätöksellä 21.5.2025 tilikauden 2025 varsinaiseksi tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy.
Tunnusluvut taloudellisesta asemasta, emoyhtiö
| 2023 | 2024 | 2025 | |
|---|---|---|---|
| Liikevaihto, 1000 € | 20 878 | 22 366 | 21863 |
| Liikevoitto, 1000 € | 607 | 1 029 | -199 |
| Liikevoitto, %:a liikevaihdosta | 2,9 | 4,60 | -0,9 |
| Oman pääoman tuotto % | 1,1 | 2,7 | -0,5 |
| Omavaraisuusaste, % | 84,5 | 85,0 | 87,4 |
Henkilöstö
Tilikauden aikana keskimääräinen henkilömäärä oli 46 henkilöä (2024; 45). Tilikauden päättyessä henkilöstön määrä oli 43 (2024; 45). Henkilöstöstä miehiä oli 62 % ja naisia 38 %. Henkilöstön keskimääräinen ikä oli 45 vuotta (2024; 45 vuotta). Henkilöstökulut sivukuluineen oli 3.057.388 euroa (2024; 2.938.566 euroa). Henkilöstön työntekijäkokemusta on seurattu Siqni -henkilöstökyselyllä. Pääkysely on tehty 2024 ja 2025 syksyllä ja 2/2025 tehtiin SiqniTrend seurantakysely.
Koko henkilöstön HR-päivää vietettiin marraskuussa OmaSp-stadionilla. Henkilöstön koulutukseen on käytetty 47.958 euroa (2024; 34.537 euroa) ja 298 työpäivää (2024; 119 työpäivää). Vuonna 2025 toteutettiin mm. koko henkilökunnan työturvallisuuskorttikoulutus sekä kaikki halukkaat saivat päivittää/suorittaa Ea-kortin. Henkilöstöllä oli käytössä Priima sähköinen oppimisympäristö, jonne oli ladattu materiaalia Eduhouse koulutuspalvelusta sekä sisäistä oppimateriaalia.
Yhtiön osakkeet
Yhtiön osakepääoma jakaantuu 495 osakkeeseen.
Kukin osake oikeuttaa yhteen ääneen yhtiökokouksessa.
Osakkeita koskevat yhtiöjärjestyksen lunastuslauseke sekä suostumuslauseke.