Lakeuden jätelautakunta toimii jätelain mukaisena jätehuoltoviranomaisena Lakeuden Etapin toimialueella. Etapin osakaskuntien yhteisen lautakunnan keskeisenä periaatteena on, että toimialueella on yhdenmukaiset jätehuoltopalvelut, määräykset ja maksut. Jätelautakunta turvaa päätöksenteon yhdenmukaisuuden ja tasapuolisuuden.

Paikallisten olosuhteiden huomioon ottamisesta varmistutaan kuntien nimeämien luottamushenkilöiden ja tarvittaessa lausuntopyyntöjen avulla. Jätelautakunnan keskeinen tavoite on päätöksenteon tehostaminen vastaamaan nopeasti kehittyvän jätehuollon toimintaympäristöä. Jätelautakunnalla oli vuonna 2025 kolme kokousta. Lautakunnan henkilöstöön kuuluivat jätehuoltopäällikkö, jätehuoltotarkastaja ja toimistosihteeri.
Jätelautakunnan tehtävät
Jätelautakunnan lakisääteisiin tehtäviin kuuluvat jätehuollon järjestämiseen, suunnitteluun ja seurantaan liittyvät viranomaistehtävät, muun muassa:
- päätökset jätehuoltomääräyksistä sekä niistä poikkeamisesta.
- jätemaksutaksan hyväksyminen.
- päätökset kunnallisten jätemaksujen maksuunpanosta, palauttamisesta sekä perinnästä. Jätemaksu maksetaan Lakeuden Etappi Oy:lle.
- päätökset kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen järjestämistavasta sekalaisen yhdyskuntajätteen ja asumisessa syntyvän saostus- ja umpisäiliölietteen osalta.
- vastaa jätteenkuljetuksen rekisteristä
Jätelautakunta määrittelee vuosittain toiminnan kehittämistä varten toiminnallisia tavoitteita ja tunnuslukuja, joiden toteutumista seurataan.
Toiminnalliset tavoitteet
| Tavoite 2025 | Toteutuminen |
| Jätemaksutaksan uudistaminen | Kyllä |
Tunnusluvut
| Tunnusluku | Mittari | Toteutunut |
| Jätemaksutaksan käsittelyn yhteyteen talousseminaari | toteutunut/ei toteutunut | ei |
| Jätepoliittisen ohjelman jalkauttaminen kuntiin | Kunnille tehty ehdotus Kiertotalouden green deal-sitoumuksesta, kyllä/ei | ei |
Jätelautakunta saavutti 2025 vuoden sitovan tavoitteensa; jätemaksutaksan uudistamisen. Taksassa on huomioitu pakkausjätteiden tuottajavastuun korvaukset täysimääräisenä. Tuottajayhteisön korvaukset koskevat pakkausjätteiden (kartonki-, lasi-, metalli- ja muovipakkausten) erilliskeräystä ja ne tuli saattaa kotitalouksien jätemaksuihin siten, että korvaus kohdistuu kyseisten pakkausjätteiden keräysvälineen tyhjennyksen taksaan sitä alentavasti. Uudistettu taksa astui voimaan 1.5.2025.
Jätelautakunta ei yltänyt asetettuihin tunnuslukuihin; jätemaksutaksan käsittelyn yhteyteen suunniteltu talousseminaari sekä ehdotus Kiertotalouden green deal-sitoumuksesta kunnille jäivät toteuttamatta. Suunniteltu talousseminaari vaihdettiin iltakouluksi, joka toteutettiin vasta toimintakauden jälkeen tammikuussa 2026.
Jätepoliittisen ohjelman jalkauttamisen kohdalla tunnuslukuun oli annettu yksi tavoite, mikä on kokonaisuudessaan laaja: kunnille tuli tehdä vuoden 2025 aikana ehdotus yhteisestä sopimuksesta Kiertotalouden green dealiin lähtemisestä. Kyseessä on vapaaehtoinen sitoumus valtion kanssa kiertotalouden edistämisestä kuntien toiminnoissa kohdennettuna jo hyväksytyn jätepoliittisen ohjelman tavoitteiden edistämiseen. Sopimusluonnos sai 2025 jätepoliittisen ohjelman ohjausryhmän hyväksynnän. Sitoumusesitys vaatii jo luonnosvaiheessa kuntien yhteyshenkilöiden aktiivisuutta ja erilaisten ryhmittymien yhteistyötä. Sitoumus on edelleen aktiivisessa valmistelussa ja sitä tullaan esittämään vuoden 2026 aikana kunnille.
Päätöksenteko
Jätelautakunnalla oli vuonna 2025 kolme kokousta. Toimialueella biojätteiden erilliskeräys laajeni 2025 Kuortaneelle ja Seinäjoen Nurmon ja Ylistaron alueelle. Muutostilanne aiheutti yhteydenottoja sekä kompostointi-ilmoituksia jätehuoltoviranomaiselle. Jätteenkuljetusrekisteriin rekisteröitiin vuonna 2025 2433 kpl kompostointi-ilmoitusta.
Viranhaltijapäätöksiä tehtiin yhteensä 676 kpl. Valtaosa päätöksistä koski asumislietteiden tyhjennysvälien pidennyksiä tai tyhjillään olevien asuinkiinteistöjen jätehuoltovelvoitteen keskeyttämistä. Lisäksi käsiteltiin yhteensä 29 ilmoitusta asumislietteiden omatoimisesta käsittelystä ja hyödyntämisestä lannoitteena tai pienpuhdistamolietteen omatoimisesta kompostoinnista.
Muistutuksia eli valituksia jätemaksuista käsiteltiin viranhaltijapäätöksenä 26. Vaasan hallinto-oikeudessa oli toimintavuonna vireillä yksi valitus viranhaltijapäätöksistä.